Sivut

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

MANSIKKA-BASILIKASMOOTHIE

Se on varma kesän merkki, kun yrtit voi hakea omalta parvekkeelta lähikaupan sijaan!

mansikka-basilikasmoothie
2 annosta

200g tuoreita mansikoita
2dl kreikkalaista jogurttia
2dl vettä
2tl sitruunamehua
2tl hunajaa
kourallinen basilikan lehtiä

  • Poista mansikoista kannat
  • Mittaa kaikki ainekset blenderiin tai korkeaan astiaan, mikäli käytät sauvasekoitinta
  • Surauta tasaiseksi smoothieksi!
mansikka-basilikasmoothie

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

TEXMEX-SALAATTI

Vuosi vaihtui ja vuoden 2018 viimeiseksi ateriaksi jäi tämä kyseinen texmex-salaatti, jota tosin aion tehdä vielä monen monta kertaa tänäkin vuonna - oli sen verran hyvää! Uutena tuttavuutena tässä salaatissa edamame pavut, eli vihreät soijapavut, joita löytyy ainakin isompien ruokakauppojen pakastealtaasta.

2-4 annosta, vegaaninen

2dl vihreitä soijapapuja
1 avocado
1 keltainen paprika
200g miniluumutomaatteja
½ kurkku
100g friseesalaattia
maissilastuja
tuoretta persiljaa
sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria


  • Kiehauta soijapavut ja huuhtele kylmällä vedellä. Mausta pavut ruokalusikallisella oliiviöljyä, teelusikallisella sitruunamehua, sekä ripauksella suolaa ja mustapippuria.
  • Revi salaatti laakeaan astiaan.
  • Pilko päälle paprikaa, tomaattia, kurkkua ja avocadoa. Avocadon päälle kannattaa pirskotella sitruunamehua tummumisen välttämiseksi.
  • Kaada salaatin päälle maustetut pavut ja viimeistele maissilastuilla, sekä tuoreella persiljalla. Maissilastujen vegaanisuuden voit tarkistaa esim. vegaanituotteet.net-sivulta. 
vegaaninen texmex-salaatti

Oikein makurikasta vuotta 2019!
-Iida

maanantai 10. joulukuuta 2018

SUOLAISET JOULUTORTUT: TOMAATTI-MOZZARELLA-PESTO

Facebookin ruokaryhmien mukaan nämä tuntuvat olevan nyt suosiossa erilaisilla täytteillä, joten päätin myös kokeilla! Täytin voitaikinasta muotoillut tähdet tomaatilla, mozzarella ja pestolla, sillä kyseisellä yhdistelmällä ei olla vielä kertaakaan menty vikaan. Puolet tortuista täytin ennen paistoa ja puolet paiston jälkeen. Peston lisäsin molempiin versioihin kuitenkin vasta paiston jälkeen. Itse tykkäsin enemmän paiston jälkeen täytetyistä, mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.

suolaiset joulutortut
Täytetty paistamisen jälkeen

voitaikinalevyjä
1 kananmuna voiteluun

mozzarellaa
kirsikkatomaatteja
vihreää pestoa

  • Leikkaa valmiit taikinalevyt kahteen osaan (neliöiksi), viillä kulmista lähes keskikohtaan asti ja taita jokatoinen kulma keskelle, jotta saat tähden aikaiseksi.
  • Voitele tortut kananmunalla ja täytä halutessasi tässä vaiheessa pieneksi pilkotulla mozzarellalla ja tomaateilla tai vasta paistamisen jälkeen.
  • Paista uunin keskitasolla 225C-asteessa n. 10-15 minuuttia.
  • Anna torttujen jäähtyä hetki ja täytä mozzarellalla ja tomaateilla, mikäli et täyttänyt ennen paistoa. Uunissa kohonnutta keskikohtaa voi litistää, jotta täytteet mahtuvat paremmin.
  • Tiputtele lopuksi päälle vihreää pestoa.
tomaatti-mozzarella joulutorttu
Täytetty ennen paistamista

Maukkaan pestoreseptin vuodelta 2015 löydät blogistani täältä!

torstai 15. marraskuuta 2018

SAVUTOFUSALAATTI

Tässä vegaanisessa salaatissa yhdistyy rapsakka tofu ja pehmeät porkkanasiivut. Nopeasti valmistuva ja täyttävä salaatti sopii hyvin vaikkapa lounaaksi.

savutofusalaatti

75g savutofua
1 porkkana
2rkl oliiviöljyä
jääsalaatinlehtiä
½ tomaatti
pieni pala kurkkua
sipulia
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

  • Pilko tofu haluamasi kokoisiksi paloiksi ja painele kuivaksi talouspaperilla. Hyvä keino on kääriä tofut parin talouspaperiarkin sisään ja nostaa esimerkiksi lautanen painoksi.
  • Laita tofut kulhoon ja lisää joukkoon 1rkl oliiviöljyä ja mausta ripauksella mustapippuria ja paprikajauhetta. Anna maustua noin puolituntia.
  • Kuori porkkana ja höylää se kuorimaveitsellä ohuiksi siivuiksi.
  • Asettele porkkanasiivut kulhoon, lisää 1rkl oliiviöljyä ja mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
  • Tee salaattipohja lautaselle jääsalaatista, tomaatista ja kurkusta.
  • Paista porkkanasiivuja pannulla pari minuuttia niin, että ne hiukan pehmenevät.
  • Nosta porkkanasiivut salaatin päälle ja siirrä tofu pannulle paistumaan. Anna tofun paistua miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia niin, että vaalea pinta saa väriä ja tofusta tulee rapsakkaa.
  • Lisää paistetut tofut salaattiin ja pilko lopuksi päälle sipulia, valmis!
savutofusalaatti

perjantai 2. marraskuuta 2018

KURPITSAKAKKU

Kurpitsateema jatkuu, mutta tällä kertaa leivonnan merkeissä. Jos olet porkkakakun ystävä, niin tätä ohjetta kannattaa ehdottomasti kokeilla! Vaihtelua saadaan korvaamalla porkkanaraaste myskikurpitsaraasteella. Ohjeesta tulee pellillinen, mutta jos haluat paksumman kakun, niin tee pohja suureen kakkuvuokaan ja puolita kuorrutteen määrä.

kurpitsakakku

5 kananmunaa
3dl sokeria
4dl vehnäjauhoa
1rkl leivinjauhetta
1rkl kanelia
2tl vaniljasokeria
150g voita
1 pieni myskikurpitsa (n. 500g)

Kuorrute
75g voita
300g tuorejuustoa
4dl tomusokeria

Päälle hasselpähkinärouhetta


  • Vaahdota munat ja sokeri.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään, jonka jälkeen lisää ne vaahdon sekaan. Kääntele taikinaa kulhossa esim. nuolijan avulla niin, että jauhot sekoittuvat vaahtoon.
  • Poista kannat kurpitsasta, halkaise se ja poista siemenet. Kuori kurpitsa ja raasta.
  • Sulata voi ja sekoita raaste voisulan joukkoon.
  • Lisää kurpitsaraaste taikinan joukkoon ja kääntele taikina tasaiseksi.
  • Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 200C-asteessa n. 20 minuuttia.
  • Anna kakkupohjan jäähtyä paistamisen jälkeen ja siirry kuorrutteen tekoon.
  • Vaahdota voi ja tuorejuusto kuorrutetta varten. Lisää sekaan tomusokeri ja sekoita hyvin.
  • Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle.
  • Ripottele lopuksi kakun päälle hasselpähkinärouhetta.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

TÄYTETYT MYSKIKURPITSAT

Syksy toi mukanaan kurpitsat, joista yksi oma suosikkini on myskikurpitsa. Yhdistelmällä makea+tulinen+aurajuusto ei voi mennä vikaan!

täytetty myskikurpitsa

1 pieni myskikurpitsa (n.700g)

1 iso keltainen sipuli
1 punainen chili
1rkl öljyä
50g aurajuustoa
ripaus suolaa ja mustapippuria

  • Halkaise kurpitsa ja kaiva siemenet pois lusikalla. (Ennen halkaisua kannattaa leikata kurpitsan molemmista päistä "kannat" pois, jotta kurpitsa on helpompi halkaista.)
  • Viillä veitsellä kurpitsan puolikkaiden sisäpintaan parin sentin syvyistä ristikkokuviota.
  • Voitele kurpitsan sisäpinnat öljyllä ja ripottele suolaa pinnalle.
  • Asettele kurpitsat uunipellille sisäpinta ylöspäin ja paista 200C-asteessa n. 20 minuuttia.

  • Pilko sipuli ja chili pieneksi ja pyöräytä pannulla öljyssä parin minuutin ajan.
  • Koverra kurpitsoista lusikan avulla hedelmälihaa ja sekoita ne sipulin ja chilin joukkoon.
  • Mausta täyte suolalla ja mustapippurilla.
  • Lusikoi täytettä kurpitsan puolikkaisiin.
  • Ripottele lopuksi päälle aurajuustoa ja paista 200C-asteessa vielä n. 30 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.

torstai 27. syyskuuta 2018

AVOKADO-HERNETAHNA

Sopii loistavasti ruisleivän päälle ja miksei vaikka täytteeksi voileipäkakkuunkin!


avokado-hernetahna


1 avokado
200g pakasteherneitä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
1 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria

  • Kiehauta herneitä pari minuuttia ja huuhtele lopuksi kylmällä vedellä.
  • Halkaise avokado ja poista kivi.
  • Laita kaikki ainekset kulhoon ja survo sileäksi sauvasekoittimella.
  • Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

perjantai 3. elokuuta 2018

KESÄPASTA 2.0

Kesän ajan on blogin puolella ollut hiljaista, kun työt ja kesäopinnot ovat vieneet suuren osan ajasta. Nyt tiedossa olisi kuitenkin kolmen viikon loma, mikä sai alkunsa noin tunti sitten, joten enköhän ehdi tännekin kirjoittelemaan useammin.

Hiljaisuus blogin puolella ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö olisi tullut kokeiltua paljon uusia ruokia. Selailin vanhoja julkaisuja ja aika lailla kaksi vuotta sitten olen julkaissut kesäpasta-reseptin. Tänä kesänä pastan kanssa on maistunut mm. pinaatti, joten tässä yksi tämän hetken lemppareistani jakoon!

kasvispasta

2 annosta

150g tagliatelle-pastaa
vettä
suolaa

65g tuoretta pinaattia
2 valkosipulinkynttä
1rkl öljyä
pari ruokalusikallista pastan keitinvettä
50g fetaa
6 kirsikkatomaattia
tuoretta basilikaa
mustapippuria

  • Keitä pasta pussin ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä.
  • Kuumenna öljy ja lisää pieneksi pilkotut valkosipulinkynnet, sekä tuoreet pinaatinlehdet pannulle. Kääntele hetki, kunnes pinaatit "menevät kasaan" ja lisää muutama ruokalusikallinen pastan keitinvettä. Anna muhia pannulla miedolla lämmöllä vielä muutama minuutti ja mausta ripauksella mustapippuria.
  • Laita lautaselle ensin pasta ja asettele sen päälle paistettu pinaatti.
  • Murenna päälle vielä fetajuustoa, pilkotut kirsikkatomaatit ja tuoreita basilikan lehtiä.
  • Halutessaan annoksen pinnalle voi pirskotella vielä oliiviöljyä.
Pinaattia voi toki käyttää reilumminkin kuin mitä ohjeessa on mainittu, mutta itsellä sattui olemaan juuri tuon verran kerättynä. 

perjantai 20. huhtikuuta 2018

PARSAA, SAVUTOFUA & HOLLANDAISEKASTIKETTA

Parsakausi on korkattu täälläkin ja itse asiassa ensimmäistä kertaa ikinä! Tankoparsa maistui spagetin, savutofun ja hollandaisekastikkeen kera. Annoksen päälle ripottelin vielä hieman mustapippurirouhetta.

tankoparsa

Pannulla paistettu tankoparsa
  • Taivuta parsaa molemmista päistä. Näin parsa katkeaa oikeasta kohdasta, sillä tyvi on kova ja puumainen.
  • Kuumenna pannulla pieni tilkka rypsiöljyä ja lisää parsat. Paista miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia, niin että nuput saavat vähän väriä. Kääntele parsoja paiston ajan.

Paistettu savutofu
  • Viipaloi n. 1cm paksuisia siivuja ja halkaise siivut vielä pituussuunnassa.
  • Kuivata tofua hetki talouspaperin välissä. Päällä voi käyttää painoa.
  • Kuumenna rypsiöljyä ja paista tofusiivuja miedolla lämmöllä pari minuuttia per puoli.

Hollandaisekastike

100g  voita
2 keltuaista
1rkl etikkaa
2rkl vettä
1rkl sitruunamehua
ripaus valkopippuria

  • Sulata voita kattilassa kunnes se alkaa erottumaan. Ota kirkas voi talteen.
  • Sekoita keltuaiset, valkoviinietikka ja vesi pienessä kattilassa. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten. Siirrä kattila pois liedeltä, kun seos on vaahtomaista.
  • Lisää kirkas voi koko ajan sekoittaen.
  • Mausta sitruunamehulla ja valkopippurilla.
parsapasta

torstai 22. maaliskuuta 2018

PUNAKAALIPIIRAKKA

piirakka

Suolainen piirakkapohja

3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
150g voita
½dl kylmää vettä

  • Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään.
  • Nypi voi jauhoihin ja lisää lopuksi kylmä vesi.
  • Sekoita taikina tasaiseksi.
  • Voitele piirakkavuoka ja jauhota korppujauhoilla.
  • Painele piirakkataikina vuokaan.
  • Esipaista 200C-asteessa 10 minuuttia.

suolainen piirakka

Täyte

öljyä paistamiseen
n. 350g punakaalia
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
loraus valkoviinietikkaa

1dl kermaa
1 kananmuna

valkosipulituorejuustoa

  • Suikaloi kaali ja keitä kiehuvassa vedessä 5-10 minuuttia.
  • Pilko sipuli ja paista öljyssä sipulia ja kaalia noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi loraus valkoviinietikkaa.
  • Laita täyte piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma ja kananmuna ja kaada seos piirakan päälle. Lisää lopuksi pinnalle valkosipulituorejuustoa.
  • Paista 225C-asteessa noin 20 minuuttia.
punakaalipiirakka